|
Post by Minttu on Sept 24, 2014 17:35:55 GMT
Syysleiri 13.-16.10 !(leirikutsu) Tänne kirjoitellaan leirikasteen ja kauhukeskiviikon (+ halutessaan myös torstain) tarinat. Muista otsikoida näkyvästi, kumpi tarina kyseessä! Mahtavaa leirimieltä kaikille ja muistakaa laittaa ripaus huumoria tarinoiden joukkoon
|
|
|
Post by Bertta on Sept 30, 2014 15:42:55 GMT
Mua kiinnostaisi, missä tähän ilmoittaudutaan?
|
|
|
Post by Melle on Oct 1, 2014 8:45:22 GMT
Leirikaste -tarina
.. Kun olimme monen mutkan kautta saaneet Limin karsinaansa, alkoi ajankohta olla sellainen, että luvassa olisi leirikaste ! Olin odottanut kastetta kauan, sillä yleensä jouduin tallillani järjestämään kasteet itse ja nauttimaan vain muiden kiusaamisesta ällöttävillä lantapalleroilla tai jääkylmällä vedellä. Nyt tämä innolla odottamani leirikaste kuitenkin kuulosti myös hyytävältä, sillä lokakuinen ilma ei imarrellut kastumiseen. Mintun talliavustaja sitoi sitten loppupeleissä minunkin silmäni hevosen tuoksuisella ( tai oikeastaan hajuisella) pintelillä, jonka jälkeen silmissäni tietenkin hämärtyi, enkä voinut nähdä enää mitään muuta mustan ja pimeyden lisäksi. Jonnekkin meidät ryhmänä kuljetettiin läpi mudan (tai lantalan...), lätäköiden ja sadettimenkin, jonka jälkeen saimme, tai oikeastaan jouduimme, ryömimään läpi super kamalan tehtäväradan ! En ollut tehnyt ikinä mitään niin ällöttävää! Matkan varrella jouduimme kalastelemaan jostain vehrestävän ällöttävästä liejusta omenoita pelkästään suutamme käyttäen, etsimään kaviokoukkua liman, matojen? ja mudan seasta sekä tunnistamaan jossain ällöttävässä astiassa hyllyviä hevostavaroita. Loppujen lopuksi en myöskään säästynyt kastumiselta, sillä meidät surutta ohjattiin kävelemään lähellä sijaitsevan laiturin nokasta silmät sidottuina ainoastaan eteenpäin, joka johti todella yllättävään molskahdukseen mutapohjaisen rannan uumeniin. Heh, olihan sekin kokemus, mutta jatkossa tyydyn katselemaan muiden leirikasteita entistäkin tyytyväisempänä!
|
|
|
Post by Kioja on Oct 1, 2014 11:45:02 GMT
Leirikaste Olin juuri käynyt hoitamassa Dekkjan kintereessä ollutta nirhaumaa, jonka se oli saanut remutessaan hevosautossa hieman normaalia enemmän (lue: koko hevosauto heilui), kun kuulin jonkun huutavan nimeäni pihalta. Kiirehdin ulos ja näky aiheutti varsin suurta epäilystä: Melkein kaikilla leiriläisillä oli valkeat liinat ja pintelit silmiensä päällä ja osa vielä asetteli niitä silmilleen. Leirikaste siis. Jokaisen leiriläisen pahin painajainen tai jos tarpeeksi masokistinen oli niin saattoihan se mukavaakin olla. Minua kehotettiin ottamaan kumisaappaat ja sukat pois ja joku sanoi että hupparikin kannattaa jättää jos pärjää. Vedin hupparini pääni yli ja olin tyytyväinen että päivä oli lokakuiseksi melko lämmin. Kietaisin yllättävän puhtaan pintelin silmieni päälle ja varmistin etten nähnyt mitään. Pintelin läpi valo siivilöityi hieman, mutta ehkä se ei haittaisi mitään. Joku nykäisi verkkareideni lahkeet ylös ja päädyin sokeain jonon viimeiseksi. Perinteeseen tietysti kuului mukavan lämpöinen kävely lantalassa. Homma oli minulle tuttua kun jouduin metsästämään omasta lantalasta milloin mitäkin elävää ja elotonta. Kylmään suihkuun en kuitenkaan osannut varautua, kun valosta päätellen lantalan ulko-ovella joku seisoi letkun kanssa. Miten kummassa veden ääni oli saatu vaimennettua? Haukoin henkeäni kun vesi norui selkääni pitkin. Sitten meidät pysäytettiin ja jokainen sai mennä etsimään oman hevosensa puomista, johon ne olivat kiinnitetty. Hah, helppo tehtävä. Minulla oli koko porukasta se pienin ja karvaisin. Ensimmäinen, jolle minut johdatettiin, oli valtava ja karvainen ja loput melko siroja. Kyllä minä omani tunnistin. Tunnistustehtävän jälkeen meidät vietiin esteradalle ja rakastuin limatynnyritehtävään, jossa piti suullaan omenoita noukkia, niin paljon että melkein sukelsin suoraan limaan. Luojan kiitos ohjaaja sai minusta kiinni nauraen hysteerisesti. Lopuksi meidän piti kävellä huovilla peitettyä pitkää lankkupolkua pitkin, joka osoittautuikin laituriksi, joka johti jäätävän kylmään järveen. Emme kuulleet molskahduksia, koska paikka oli niin kaukana, mutta muut saivat jäädä katsomaan muiden laiturikävelyä jos halusivat. Minä nyt olin viimeinen, joten sain vain hyväntahtoista naurua osakseni pudotessani järveen pinteli silmilläni. Leirikasteen jälkeen pääsimme saunaan lämmittelemään ja vaihtamaan vaatteita. Selvästikin kasteen opetus oli, että kannattaa omistaa persoonallisia hevosia. Minulla on tunne, että puoliveristen omistajat eivät välttämättä tunnistaneet hevosiaan kovin helposti.
|
|
|
Post by Kioja on Oct 1, 2014 11:51:10 GMT
Tässä on kyselyn vastaukset, kun se ei ainakaan minun kohdallani jostain syystä toiminut: Nautitko maisemista? -Oi, kuuluodossa oli aivan upeat maastot! Maisemat olivat ihastuttavat syksyn kirkkaine väreineen!
Riittikö ratsussasi vauhtia? - Dekkjassa riittää aina vauhtia ja välillä vähän liikaakin...
Saitko pehkoosi hirvikärpäsiä? - Kaikkien luojien ja alkuräjähdysten kiitos, en. Vihaan mokomia otuksia sydämeni pohjasta!
Yrittikö kukaan ohitella muita? - Jos Dekkjasta ei puhuta niin en ainakaan huomannut.
Jäätyikö nenäsi kirpeässä syysilmassa? - Ei se varsinaisesti jäätynyt, vuosi kyllä kuin hanan olisi avannut. Onneksi otin taskujen täydeltä nenäliinoja mukaan.
|
|
|
Post by Kiiu on Oct 2, 2014 5:38:48 GMT
Leirikaste Kun kaikkien ratsut olivat karsinassa ja me olimme tutustuneet vähän toisiimme oli leirikasteen vuoro! Kaikista eniten tässä leirissä pelkäsin juuri leirikastetta! Lähdin kuitenkin muiden kanssa. Ensimmäisenä silmille laitettiin kauniit valkoiset pintelit. Kävelimme hetken ympyrää ja törmäilimme. Meidät vietiin talliin ja siellä jouduimme syömään hevosten ruokaa (puuroa, herkkuja yms). Kaikki yhdessä maistui todella... ..no pahan makuiselta. Sitten meidät johdatettiin lantalaan. Meidän piti juosta lantalan perälle ja takaisin. Viimeisenä meidän niskaamme heitettiin jääkylmää vettä ja sen jälkeen pääsimme vaihtamaan vaatteet ja kuivaamaan hiuksemme että emme jäätyisiä ulkona. (Ehkäpä liian lyhyt, mutta en oo hyvä keksimään tällätteitä :P)
|
|
|
Post by Bertta on Oct 2, 2014 8:59:55 GMT
No joo, voisinhan mä kokeilla Tikin kanssa!
|
|
|
Post by Dico on Oct 6, 2014 10:06:11 GMT
Leirikaste Tuuli tuiversi hiuksissa ja perhoset kihelmöivät vatsassa, kun astuin ensimmäistä kertaa Kuuluodon tallin pihaan. Edessä olisi neljä päivää kestävä syysleiri, ensimmäinen ratsastusleirini sitten ponivuosien. Olin innosta pinkeänä, sillä uudet kokemukset ovat aina mukavia. Katseltuani hetken ympärilleni muistin, että hevoseni Fasu on vielä autossa. Trailerista kuului jo kärsimätöntä hirnuntaa. Avasin oven ja talutin tammani ulos. Se katsoi ihmeissään uutta paikkaa. Siinä seisoessani paikalle alkoi kaartaa muitakin leiriläisiä. Pian parkkipaikalla olikin jo täysi tohina: hevosia purettiin, tavaroita vietiin mökkeihin ja esittäydyttiin. Tallin omistaja, tummahiuksinen Mintuksi esittäytynyt nainen näytti meille hevosten tulevat asuintilat sekä yleisesti tallin paikkoja. Alkuhäslinkien jälkeen koitti jännittämäni hetki. Meidän käskettiin vaihtaa yllemme tallin lainaamat vanhat vaatteet, jonka jälkeen silmämme sidottiin; leirikaste alkoi! Silmät sidottuna kaikki aistit muuttuvat herkemmiksi: maa jalkojen alla tuntui kylmältä, pienimmätkin kivet painoivat jalkapohjin ikävästi ja loiva kaarros tuntui äärimmäisen jyrkältä mutkalta. Olin täysin avuton. Ainoa oppaani oli toisen leiriläisen käsi, josta pidin kiinni kulkiessamme sokkona ihmisketjuna ympäri tallialuetta. Aikamme pyörittyämme meidät laitettiin istumaan olkikasaan, josta meidät vietiin yksi kerrallaan eteenpäin. Istuminen oli jännittävää, mutta hyvällä tavalla. Koskaan ei tiennyt, kuka viedään seuraavaksi. Supatimme toisillemme sokkoina, ja naureskelimme hermostuneina. Viimein joku tarttui minun käteeni ja nousin ylös seuraamaan. Edessä oli lisää kävelyä. Ensin jonkin kuivan ja pistelevän yli, sitten jonkin kylmän ja märän. Tämän jälkeen jouduin yksin tehtäväradalle, missä piti tunnustella tiensä ohutta narua pitkin. Kivisellä polulla oli vaikeaa pitää tasapaino, mutta suoriuduin radasta kunnialla. Temppuradan jälkeen oli vuorossa perinteinen syömistehtävä. Minun piti suullani etsiä kadonnut koru ”matojen” joukosta. Pienempänä en olisi pystynyt tähän, mutta nyt pystyin jo pitämään mielessä, että ”madot” ovat todennäköisesti vain spagettia. Silti minua inhotti. Viimeisenä koitoksena oli esineentunnistustehtävä sokkona. Ei kovin kamalaa. Tunnistin pölyharjan, hikiviilan, Fasun suitset ja hivutussuojat, mutta erehdyin luulemaan häntäremmiä ruohoremmiksi ja sain siitä hyvästä kylmää vettä niskaani. Vesikasteen jälkeen sain ottaa siteen pois silmiltä ja siirtyä katselemaan muita. Oli huvittavaa nähdä heidän rämpivän lantakasassa ja tunkemassa naamaansa pastan joukkoon. Jotkut onnekkaat arvasivat kaikki esineet oikein, ja saivat leirikasteensa lämpimällä vedellä, mutta suurin osa joutui tuntemaan virheet niskassaan. Inhottavuudestaan huolimatta leirikaste oli oikein onnistunut ja perinteinen, hyvä aloitus leirille. Siitä tuli myös puheenaihe loppuillaksi ja nukkumaan menimme aivan liian myöhään.
|
|
|
Post by Bertta on Oct 7, 2014 12:14:29 GMT
Tää kirjoittaminen nyt kyllä vähän viivästyy, samoin Tikin hoitaminen, ei kai haittaa kauheasti?
|
|
|
Post by Dico on Oct 10, 2014 16:11:50 GMT
Kauhujen keskiviikko
Keskiviikko oli päivä jota olin odottanut, no, kauhulla. En ole mikään erityisen suuri säikyttelyn ystävä, mutta kyllähän jokaisessa hevosleirissä pitää yksi kummittelupäivä olla. Päivä meni tavallisesti teorian ja ratsastuksen lomassa, mutta illalla keräännyimme kaikki katsomaan kauhuelokuvaa. Olin jo valmiiksi varautunut elokuvaan suurella määrällä karkkia ja lämpöviltillä. Karkki siksi, että voisin keskittyä niihin niin elokuva ei tuntuisi niin pelottavalta, ja viltti siltä varalta, että tulee tarve piiloutua. Muut katselivat huvittuneina varustustani ja naureskelimme sille yhdessä. Vitsailu kuitenkin hiljeni elokuvan alkaessa.
Elokuvan jälkeen tunnelma oli jännittyneempi. Osa porukasta ei ollut moksiskaan, mutta toisia hieman pelotti. Itse olin onneksi keskittynyt hedelmäkarkkien rakenteen analysoimiseen, joten en nähnyt mörköjä joka nurkan takana. Rentoutimme tunnelmaa juttelemalla hieman ennen seuravaa aktiviteettia.
Suunnistus suoritettiin ratsain öisessä metsässä, jonne menimme pareittain. Jotkut taisivat mennä myös kolmen ryhmässä. Metsässä oli todella pimeää, ja tarvitsimme taskulamppuja löytääksemme rastit. Onneksi hevoset näkevät pimeässä paremmin, eivätkä siksi säikkyneet paljoakaan. Jokaisella rastilla oli jonkinnäköinen kyseiseen alueeseen / rakennukseen liittyvä kauhutarina. Kylmät väreet hiipivät selkärankaa pitkin, kun jouduimme menemään sisään pimeään hylättyyn latoon ja jättämään hevoset kauemmas. Ja säikäytyshän sieltä tuli. Juoksimme kiljuen ulos ladosta, mutta rauhoitimme itsemme, ennen kuin säikytimme hevoset.
Loppuratsastus sujui rauhallisissa merkeissä, ja saimme ratsumme kunnialla talliin. Yöllä emme millään meinanneet saada unta, sillä sydän hakkasi tuhatta ja sataa. Kolmen aikaan yöllä tuli vielä ikkunalasiin koputus, mikä sai koko huoneen kiljumaan. Pian tätä kuitenkin seurasi koputtelijan paljastuminen, ja lupaus säikyttelyn loppumisesta. Rauhoiuimme ja kävimme nukkumaan. Seuraavana päivänä sai onneksi nukkua pitkään.
|
|