30.09 - Mieltä ja kehoa rentouttava maastovaellus

Tota tuo talli ehti lopettaa missä olin hoitajana, joten toivottavasti onnistuu, että tulenkin omalla hevosellani Glückliche Adventurerilla (http://surusanoma.net/breezy/h/turre.html). Tässä nyt kuitenkin tarina

Lastasin hienon puoliveriorini Turren traileriin. Olimme matkalla Kuuluotoon maastovaellukselle. Tänä viikonloppuna ei ollut kisoja, joten päätin, että olisi mukava päästä rentoutumaan. Ori oli tänään hieman levottomalla päällä ja harjaus oli ollut yhtä tuskaa. Onnekseni se kuitenkin seisoi rauhassa trailerissa koko matkan ajan. Kuuluodon pihalla talutin orin trailerista. Matka ei meiltä ollut kovinkaan pitkä, joten olin laittanut jo kotona varusteet valmiiksi. Pääsinkin hyppäämään heti selkään ja odottelemaan, että retki voitaisiin aloittaa. Mukanamme oli lisäksi kolme muuta ratsukkoa ja tietenkin tallin omistaja. Vaihdoimme muutaman sanasen, ennen kuin pääsimme lähtemään. Hieman huolestuneena katsahdin harmaalle taivaalle. Toivottavasti emme saisi vettä niskaamme, sadetakkini oli nimittäin pesussa.

Turrea tuntui alkuun kiinnostavan vain edessä kulkeva tamma, mutta vähitellen ori rentoutui ja alkoi itsekkin nauttia maastoilusta. Maastoretkellä oli todella hienoja maisemia ja Turre oikein puhkui intoa suurissa ylämäissä. Hieno kilpaorini ei ollut oikein tottunut metsikössä rämpimiseen ja selvästi hieman mietti kannattiko minuun luottaa. Laukkapätkillä olimme koko ajan edellä menevän hännässä kiinni ja käteni olivat aivan puutuneet ainaisesta pidättämisestä saapuessamme laavulle. Vettä oli tihkunut jonkin verran, mutta olin onneksi kasannut päälleni paljon vaatteita, joten kylmä ei tullut. Söimme makkaraa ja joimme aivan mahtavaa marjamehua. Jutustelimme siinä samalla niitä näitä. Pitäisi jossain vaiheessa omallakin tallilla järjestää tällainen. Olin unohtanut, kuinka kivoja maastoreissut olivatkaan, mietin itsekseni.

Loppumatka sujui minun ja Turren osalta paljon rauhallisemmissa merkeissä. Turhat energiat oli purettu ja pääsimme vihdoin rentoutumaan kunnolla. Aivan loppuvaiheessa kohtasimme vielä hirven. Se seisoi keskellä tietä ja möllötti meitä silmät suurina. Edellämme kulkevat hevoset olivat aivan hätää kärsimässä, mutta rakas orini katseli sitä vain rauhassa. Sillä hetkellä olin aivan älyttömän ylpeä Turresta. Vaelluksen jälkeen tallipihassa ylpeys kaikkosi kyllä saman tien, kun en meinannut saada oria millään traileriin. Sen mielestä meidän olisi pitänyt varmaankin samoilla metsässä paljon kauemmin.